Konepajateollisuus
Konepajateollisuuden ja kattilanvalmistajien haasteet ovat lisääntyneet kasvavan energian tarpeen, uusien polttoaineiden sekä kiristyvien ympäristönäkökulmien huomioimisen seurauksena. Energian tuotanto ja käyttö ovat vahvasti sidoksissa ympäristöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Biopolttoaineiden kuten puuperäisten polttoaineiden, kaatopaikkakaasujen ja biodieselin käyttö on lisääntymässä eri tekniikoiden ja kotimaisia energiamuotoja rohkaisevien päätösten seurauksena. Perinteisten CHP tuotanto-laitosten lisäksi myös jätteenpoltto on lisääntynyt Suomessa voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 2010 yhdyskuntajätettä poltettiin rinnakkaispolttolaitoksissa ja jätevoimaloissa yli 0,5 Mt, mikä oli 22 % kaikesta yhdyskuntajätteen määrästä (lähde: Tilastokeskus).
Labtiumin palvelut
Energiateollisuuden ydintuotteiden, sähkön ja lämmön lisäksi, osana tuotetarjontaa ja imagovalttina ovat mm. puhtaampi savukaasu ja hiilidioksikaupasta vapaa sähkö tai sen suuri %-osuus sekä hyödyntämiskelpoiset sivutuotteet. Energian tuottaminen yhä moninaisimmista polttoaineista asettaa haasteen perinteiselle kattilanvalmistuksen tuotantoteknologialle ja analytiikalle.
- Konepajateollisuuden asiakkaitamme ovat leijukerros- ja soodakattiloiden valmistajat sekä pyrolyysi- ja kaaasutustekniikkaa sekä dieselmoottoreita valmistavat yritykset. Muita energiateollisuuden asiakkaitamme ovat metsäteollisuus, polttoaineiden tuottajat ja puhdaslaitevalmistajat. Teemme mm. polttoaine-, tuhka- ja korroosionäytteiden analyysejä, trouble shooting tilanteisiin liittyvien saostumanäytteiden analyysejä ja selluteollisuuteen liittyvän lipeäkierron analyysejä. Päästömittausnäytteistä teemme hiukkasten anioni- ja metallimäärityksiä sekä absorptioliuosten analyysejä.
- Palvelumme kattavat koko prosessin analyysitarpeet raaka-aineiden testauksesta valmiiden tuotteiden karakterisointiin sekä sivutuotteiden hyödyntämiseen ja toiminnan ympäristöseurannan toteuttamiseen.
Tyypillisiä palveluitamme konepajateollisuudelle ovat mm. :
- Raaka-aineiden varmentaminen
- Lopputuotteiden laaduntarkkailu
- Sivutuotteiden ja jätteiden analysointi ja loppukäyttölausunnot
- Erikoisanalytiikkaa ja tutkimusta, mm. Suomen laajin alkuainevalikoima
- Ympäristön tarkkailu- velvoitetarkkailuun liittyvä analytiikka ml. vesi-, maa- ja lietenäytteet, bioindikaattorit ja ilmansuojeluun perustuvaa monitorointia
- Laboratoriohenkilökunnan koulutus ja laboratorion laadunvalvonta
- Viranomaisvaatimusten ymmärtäminen, dokumentaatio ja asiantuntijalausunnot
- Laboratoriopalvelujen osittainen tai täydellinen ulkoistaminen
- Laboratorion tiedonhallintajärjestelmiin liittyvät asiantuntijapalvelut